Yksi media – monta mahdollisuutta.
Kiinteistöposti tutkitutti kuudennen kerran lukijoidensa mielipiteitä lehdestä, sen lukuarvoista, vaikuttamisesta päätöksentekoon ja mainonnasta. Tutkimuksen teki jo kolmannen kerran Suomen kärkikaartiin kuuluva tutkimuslaitos, IROResearch Oy. IRO puhelinhaastatteli satunnaisotannalla 300 Kiinteistöpostin lukijaa lokakuun 2011 alkupuolella numerosta, joka jaettiin kaikkiin suomalaisiin asunto-osakeyhtiöihin. Kyseisen lehden levikki oli 95 000 kpl.
Edellinen tutkimus tehtiin syksyllä 2009. Tutkimuksen kysymykset noudattivat sisällöllisesti samaa kaavaa, jotta tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään. Tutkimus oli vastaajille varsin haastava, sillä se kestää noin 25 minuuttia, joka tarkoittaa sitä, että kukin vastaaja on tosissaan lähtiessään vastaamaan kysymyksiin. Edellisen tutkimuksen tulokset olivat hyviä, tällä kertaa tulokset olivat pääsääntöisesti vieläkin paremmat.
Kiinteistöposti on onnistunut luomaan innovatiivisella sisällöllään ja visuaalisella ilmeellään vankan lehti-lukijasuhteen. Tekijöille on haastavaa ja samalla myös loistava mahdollisuus tehdä lehteä lukijoille, joista puolet kertoi, että Kiinteistöposti on ainoa kiinteistöalan lehti, jota he säännöllisesti seuraavat. Tämä on myös positiivinen tieto lehdessä mainostaville yrityksille.
Avainlukuja
|
ENNEN 10 / 2009 |
NYT 10 / 2011 |
||||
| Keskimääräinen lukuaika Kasvua edelliseen + 19,5% |
41min | 49min | |||
| Kuinka moni muu lukee… Kasvua edelliseen + 15,9% |
69% | 80% | |||
| Kuinka moni pitää kiinteistöalan parhaana lehtenä Kasvua edelliseen + 42,1% |
19% | 27% | |||
| Kuinka moni muu lukee yhtä lehteä kolme kertaa tai useammin Kasvua edelliseen + 22,5% |
40% | 46% | |||
Lyhyt yhteenveto
Kaikissa tehdyissä tukimuksissa käy ilmi, että Kiinteistöpostilla on erittäin vahva lehti-lukijasuhde. Sitä korostaa erityisesti se, että Kiinteistöpostilla on niin valtavasti sellaisia lukijoita, jotka ilmoittavat kerta kerran jälkeen, etteivät he seuraa muita alan medioita. Lisäksi lehteä pidetään luotettavana, innovatiivisena ja koetaan, että se vaikuttaa päätöksentekoon myönteisesti. Myös lehden ulkoasun selkeydestä pidetään.
Lehdessä olevaa mainonnan määrää pidetään oikeanlaisena ja mainonta myös koetaan niin, että se on oikeanlaista ja vaikuttaa myös päätöksentekoon. Nämä kaikki ovat määreitä, joilla on merkitystä lehdessä ilmoittaville yrityksille, yhteistyökumppaneillemme. Mainostajille tarkemmin kohdennettuihin tuloksiin voi tutustua mainostaja -sivullamme
Lehdistötiedotteen voi lukea täältä: Asunto-osakeyhtiöt tutkitusti huonossa kunnossa
Lisätietoja:
|
Matti Karppanen toimitusjohtaja Puhelin suoraan (09) 2238 5612 Matkapuhelin 0400 464 236 matti.karppanen@kiinteistoposti.fi |
Raili Stenberg myyntijohtaja Puhelin suoraan (09) 2238 5613 Matkapuhelin 0400 408 902 raili.stenberg@kiinteistoposti.fi |





